www.suomenvuohiyhdistys.fi
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

 
    Suomen Vuohiyhdistys Facebookissa
-

Poikiminen

Kiima ja astutus

Vuohien kiiman kestoaika vaihtelee muutamasta tunnista kolmeen tai useampaan päivään, tavallisimmin kuitenkin 36–48 tuntia. Munasolun irtoaminen tapahtuu 24–36 tunnin kuluttua kiiman alkamisesta. Astuttaessa voidaan pitää käytäntönä astuttaa kuttuja 12 tuntia kiiman havaitsemisen jälkeen, ja sitten aina 12 tunnin kuluttua niin kauan kuin kiimaa kestää. Kuttujen kiiman kestossa ja kiimakierrossa on paljonkin poikkeavuuksia. Tämän vuoksi tarkka kirjanpito on tärkeää. Kiiman ulkoiset merkit ovat helposti havaittavissa, pääasiallisesti muutoksena käyttäytymisessä. Huomattavimmat merkit ovat hermostunut määkiminen(joillakin suorastaan huutaminen) ja voimakas hännän heiluttelu. Runsastuottoisilla kutuilla voi maidontuotanto laskea jyrkästi. Ruokahalussa voi ilmetä muutoksia. Ulkoiset sukuelimet ovat punaiset ja turvoksissa. Joillakin kutuilla saattaa valua limaa.
-

Tiineys

Tiineyden toteaminen tapahtuu lähinnä ulkoisten merkkien perusteella. Yksi merkki tiineydestä on jo se, että kuttu ei tule kiimaan uudestaan 3 viikon kuluttua astutuksesta. Tiineyden loppupuolella havaitaan hännänseudun siteiden löystymistä ulkoiset sukuelimet suurenevat ja mahanympärysmitta suurenee. Lisäksi yleensä maidontuotanto laskee. Sikiön liikkeet näkyvät usein vasta viimeisen tiineyskuukauden aikana. Myös ultraäänilaitteella on mahdollista todeta kutun tiineys. Kutun astutusajankohdan tietäminen ja tiineyden melko varhainen toteaminen on tärkeää, jotta kuttu saadaan laitettua ajoissa umpeen. Sen tulisi olla ummessa 6-8 viikkoa. Tiineyden loppuvaiheen ruokinnan ja hoidon tulee olla mahdollisimman monipuolista ja huolellista, jotta luotaisiin parhaat mahdolliset edellytykset seuraavalle tuotantokaudelle. Umpeenlaitto tapahtuu parhaiten harventamalla lypsykertoja. Esim. n. 2kg pv:ssä lypsävän kutun voi jättää yhdelle lypsykerralle päivässä. Maidon vähetessä harvennetaan lypsykertoja edelleen. Viimeisen lypsykerran jälkeen utare täyttyy, mutta kun kuttua ei lypsetä, maito imeytyy takaisin. Varsinkin sellaisille kutuille, jotka ovat tuotantokaudella sairastaneet utaretulehduksen, on hyvä laittaa viimeisen lypsykerran jälkeen umpeenpanotuubit, joihin saa reseptin eläinlääkäriltä. Nämä tuubit ovat pitkävaikutteisia eikä maito ole käypää 4 viikkoon. Suurin osa sikiön kasvusta tapahtuu lopputiineyden aikana, n. 75 % viimeisen kahdeksan viikon aikana. Tähän tarvitaan runsaasti ja hyvänlaatuista ravintoa. Myös ainesten suhteen tulee olla oikea, jotta emä ei joutuisi niitä ottamaan omasta elimistöstään. Tällöin kilit ovat syntyessään heikompia ja emäkin aloittaa lypsykautensa enemmän tai vähemmän aliravittuna. Ruokintaan voi myös lisätä pieniä määriä jodia, vaikkapa jodipitoisena suolana, estämään struumaa, jota kileillä aika usein tavataan. Kehittyvä sikiö ei vaadi suuria määriä valkuaista, joten ruoan ei tulisi olla kovin valkuaispitoista. Vastaavasti taas hiilihydraatteja saa olla runsaasti, niitä eläin käyttää suoraan lämmön ja energian lähteenä. Lisäksi se muuttaa niitä rasvoiksi, joita se varastoi tulevaa tarvetta varten. Joskus jotkut kutut saattavat tulla ns. valeraskaiksi. Ne käyttäytyvät kuten tiineet kutut, mutta häntäsiteet eivät löysty, eivätkä ulkoiset sukuelimet suurene. Mahanympärysmitta suurenee normaalitiineyden mukaan. Poikimisajankohdan ollessa käsillä ne vain valuttavat kirkasta nestettä. Kuttu saattaa jopa kaivata äänekkäästi olematonta kiliään. Joskus tällaiset kutut eivät tiinehdy normaalisti tai eivät ollenkaan.
-

Poikiminen

Poikimisen tunnusmerkit
• Kutun utareet alkavat vähitellen turvota ja täyttyä maidolla. Aivan lähellä poikimista utareet ja vetimet ovat pingottuneet ja punottavat.
• Hännän juuressa olevatsiteet löystyvät, jolloin häntä tuntuu "irtonaiselta".
• Häpyhuulet turpoavat ja tulevat väriltään punaisiksi.
Poikimisen alkaessa
• Kuttu menettää ruokahalunsa ja jää ruoka-aikana taka-alalle. Ensimmäisenä jää syömättä väkirehu.
• Kuttu tulee levottomaksi. Se tekee pesää, kuopii ja pöyhii.
• Kutulla on selviä kipuja, jotka ilmenevät mm.selän köyristämisenä tai irvistyksenä.
• Virtsaamistarve kasvaa.Joka kerralla kuitenkan vaikka kuttu nii'aa virtsaamista varten mitään ei tule.

Kuttu tulisi siirtää jos mahdollista hyvissä ajoin poikimiskarsinaan. Karsinan tulee olla puhdas, kuiva ja vedoton. Mahdolliset juomasangot on hyvä ottaa pois tai nostaa niin korkealle ettei vastasyntynyt kili pääse niihin putoamaan. Lähestyvän poikimisen merkkejä ovat mm. utareen täyttyminen, vatsan laskeutuminen. Kuttu alkaa käyttäytyä levottomasti, kuopsuttelee kuivikkeitaan, mäkättelee ja katselee kylkiään. Takapäästä valuu melko kirkasta limaa. Runsaasti verta sisältävä limavuoto ennakoi usein ongelmia. Varsinaisen poikimisen käynnistyessä tulee normaalisti ensin vesipää, joka osoittaa synnytystiehyiden avautuneen. Mikäli tämän jälkeen kutun työnnellessä ei kiliä ole syntynyt 1- 1½ tunnin kuluessa, on viimeistään ryhdyttävä avustamaan emää. Kokeneempi vuohenkasvattaja pystyy käsillään tunnustelemaan tilanteen kutun emättimestä ja kohdussa sekä mahdollisesti korjaamaan vian, mutta vaikeissa ja epäselvissä tapauksissa tulisi kutsua asiantuntija-apua pikaisesti paikalle. Aloittelevan vuohenpitäjän olisikin hyvä sopia etukäteen jonkun kokeneemman kasvattajan kanssa neuvojen ja avun saannista poikimisaikaan. Ennen kuin ryhtyy selvittämään vaikeuksien syytä, on kutun takapää pestävä lämpimällä vedellä. Kädet pestään ja desinfioidaan sekä liukastetaan joko saippualla tai tarkoitukseen valmistetuilla liukasteilla.Sormukset ym korut poistetaan sekä tarkistetaan ettei kynnet ole liian pitkät. Käsi viedään kutun emättimeen ja tunnustellaan, onko siellä jo kili mahdollisesti tulossa ja onko sen asento normaali. Mikäli emättimessä ei ole tunnettavissa kiliä, tarkastetaan, onko kohdunkaula riittävästi avautunut ja että päästäänkö sen kautta tunnustelemaan kohtuun asti. Normaaleja synnytys asentoja on kaksi. Tavallisin on asento, jolloin kili syntyy etuperin sorkat edellä ja pää jalkojen päällä. Toinen vaihtoehto on, että kili syntyy takaperin takajalkojen sorkat edellä, usein ainakin yksi kileistä silloin, kun kilejä on kaksi tai useampi. Näissä molemmissa tapauksissa kilin selkärangan tulee olla emän selkärankaa kohden eli ylöspäin.

-

Ongelmia poikimisessa

Milloin autetaan?
• Kutulle on annettava synnytysapua noin kahden tunnin sisällä sikiöveden tulosta.
• Ensikertalaiselle,voi apua antaa jo ennemmin.
• Tärkeintä on, että synnytysavun antaja säilyttää malttinsa eikä hosu vaan suunnittelee aina rauhassa seuraavan toimenpiteen.

Tavallisin ongelma on, että vaikka kili onkin oikeassa asennossa – selkä ylöspäin ja pää etujalkojen päällä, pää saattaa olla liian paljon edessä sorkkiin nähden. Pää ja hartiat painavat kutun lantiota vasten. Tässä tilanteessa on helppo antaa apua: sormin tartutaan kilin sorkkiin ja vedetään varovasti, kunnes jalat ovat ulkona pään seuratessa mukana. Kilin ruumis oikeaa, jolloin loppuosakin tulee ulos helposti.

Entäpä, jos vain kilin pää tulee näkyviin eikä jalkoja näy missään. Jos kyseessä on normaali kokoinen kili, kuttu harvoin selviää tilanteesta itse. Parempi on painaa kilin päätä takaisin päin niin kauas, että tuntee sormillaan kilin jalat. Usein ne sijaitsevat taipuneena alas emän lantioluun reunan läheisyydessä. Varovasti oikaistaan yksi jalka kerrallaan varoen vaurioittamasta kohtua. Joskus jo yhdenkin jalan oikaiseminen helpottaa kuttua niin, että se saa työnnettyä kilin ulos, toisin kuin useimmilla kotieläimillä, toinen etujalka seuraa mukana kylkeä vasten painautuneena.

Jos vain toinen etujalka ja pää ovat näkyvissä, ei pidä ilman muuta vetää kiliä ulos, sillä toinen etujalka saattaa olla sellaisessa asennossa, että se tullessaan vahingoittaa kohtua ja joskus se voi kuulua eri kilille. Aina on tunnusteltava, miten jalka on ja kelle se kuuluu ja mahdollisuuksien mukaan oikaistava se.
Kättä kuljetetaan aina kilin ruumista pitkin kohtuun. Kättä ei pidä työntää kutun sisään tarpeettomasti, mutta toisaalta ei avun tarpeen ollessa pidä liikaa viivytelläkään. On erotettava toisistaan heikommat alustavat poltot ja varsinaiset työntöpoltot, jotta on helpompi päättää, milloinka puuttua asioihin. Varsinaisten työntöpolttojen ollessa kyseessä kuttu useimmiten makaa maassa toinen etujalka oikaistuna eteen tukea antamaan. Sillä, että kuttu huutaa, ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisen kivun kanssa. Jotkut kutut huutavat hädissään pienestä kivusta, kun jotkut taas kestävät suurtakin tuskaa valittamatta. Edellä kuvatut virheasennot ovat yleensä melko helppoja oikaistavaksi.

Vaikeampi on jo asento, jossa kili yrittää syntyä takaperin ikään kuin istualtaan häntä edellä. Tässä tilanteessa kiliä työnnetään varovasti syvemmellä kohtuun ja yritetään saada ote tavallisesti alaspäin mahan alle taipuneista jaloista. Yksi kerrallaan käännetään ensin kintereet ylös ja sen jälkeen jalka kerrallaan kämmenellä suojaten sorkasta loput jalasta suoraksi. Sen jälkeen kili onkin helppo vetää jaloista takaperin ulos. Takaperin syntyvää kiliä on hyvä muutenkin auttaa kuttua, koska tässä asennossa kili helpoiten tukehtuu.
Yksi ehkä vaikeimpia oikaistavia virheasentoja on se, kun syntyvän kilin pää on kääntyneenä taaksepäin. Tilannetta vaikeuttaa entisestään ahdas kohtu muista syntymättömistä kileistä johtuen. Tässä tilanteessa joutuu viemään usein kätensä melko syvälle kohtuun saadakseen otteen kilin kääntyneeseen päähän. Lisäksi pitävän otteen saaminen päästä ei aina ole helppoa. Tässä apuna voi käyttää otetta kilin leuasta tai silmäkuopista. Pää oikaistaan etujalkojen päälle normaaliasentoon ja kili vedetään ulos. Apuna voi käyttää esim. paalinarusta tehtyä vetolaitetta jolla pidetään pää paikalla.
Entä kun näkyy neljä jalkaa ja pää. Silloin on kaksi kiliä tulossa yhtä aikaa. Jos jalat on etujalkoja, otetaan jaloista kiinni ja toinen käsi viedään sisään jalkoja pitkin. Näin saadaan selville mitkä jalat kuuluvat kenellekkin. Ulos autetaan ensin se jonka pää on näkyvissä. Toinen kili yleensä seuraa helposti perästä jos on oikeassa asennossa.

Ongelmana saattaa olla myös se, että kohdussa on kuollut kili, koska se ei ojentele itse itseään, on usein väärässä asennossa tai turvonnut niin ettei se tule ulos itsestään. Kun tämän tien tukon saa ensin ulos, muut kohdussa olevat kilit tulevat helpommin ulos. Kuolleen kilin erottaa elävästä esim. että elävä kili reagoi sorkasta vetämiseen ja levittämiseen vetämällä sen takaisin. Kuolleen kilin ulos vetäessä tulee käyttää paljon liukastetta. Joskus kuolleelta vaikuttaneen kilin voi pelastaa antamalla sille suusta-suuhun-tekohengitystä, jota voi vielä tehostaa lyömällä kiliä sydämmen puolelle eli vasemmalle puolelle etujalkojen taakse. Elvyttämisessä voi kiliä käsitellä melko kova kouraisesti.Näin saattaa jopa hetkeksi pysähtynyt sydän käynnistyä. Itse yleensä elottoman kilin kohdalla heilutan kiliä takajaloista että hengitystiet avautuisivat ja sitten kylmästi pudotan kilin lattiaan jotta sydän lähtisi lyömään. Järki kuitenkin käteen eli en tarkoita että kili paiskataan lattiaan monen metrin korkeudesta vaan noin puolen metrin päästä lattiasta. Näin on monta kiliä saatu kuolleista elävien kirjoihin.

Jos näyttää että poikimisessa on jotakin vialla, älä epäröi auttamisessa. Käytä tervettä järkeä, äläkä turvaudu liialliseen voiman käyttöön. Älä viivyttele avun pyytämisessä jos omat tieto/taitosi eivät ole riittävät. Kaikille vuohenpitäjille on kuitenkin tärkeintä sekä emän että kilien hyvinvointi että tarpeettoman tuskan välttäminen.

-
-
-
 
   Etusivu   |   Ajankohtaista   |   Yhdistyksen esittely   |   Galleria   |   Yhteystiedot   |   Palaute/Yhteydenotto   |   Linkit   |   Pikkuisen tietoa vuohen terveydestä   |   Sorkkahuolto   |   Poikiminen   |   Minulleko vuohi?   
66948  | Copyright © 2018 Suomen Vuohiyhdistys | Tekninen toteutus: Webbinen.net